Etsivät Nuorisotyöntekijät sumoilemassa |
Aurinkoa uimarannalla! |
Kerrankin keli oli kohdallaan, joten suuntasimme heti aamusta Uittamolle ja pysyimme siellä asemissa koko päivän. Välinevalikoimamme oli kovassa käytössä ja varsinkin vesipyssyt olivat päivän hittituote. Iltapäivää myöden taivaalle alkoi kerääntyä pilviä ja illalla satoikin jälleen taivaan täydeltä. No, se ei meitä haitannut vaan pääsimme kerrankin nauttimaan aurinkoisesta ja (suhteellisen) lämpimästä, kesäisestä päivästä.
Aktiiviset osallistujat Luostarinvuorella |
Ohjaaja keskittyy olennaiseen |
mölkky- ja sumopainiturnausta silmälläpitäen. Suureksi ihmetykseksemme näin kävi, joten kurvasimme Luostarivuoren puistoon iltapäivällä kahden jälkeen. Liekö sitten syy samanaikaisessa AC/DC:n Hämeenlinnan konsertissa vai missä mutta puistoon ei juurikaan saapunut porukkaa meitä tapaamaan. Toisaalta ne muutamat, jotka kilpailuihin osallistuivat saivat osakseen kuninkaallista kohtelua ja kotiinvietäviksi huikeita palkintoja.
Torstai. Perussettiä, kylmää ja sateista. Siispä Pansioon. Puhelinsoittoa myöhemmin olimme sopineet iltapäivän kohteeksemme Suulikadun jalkapallokentän Hirvensalon ytimessä. Onneksi sadekin taukosi, joten jalkapallon-/pesäpallon-/vesisodan-/skeittailun-/kopittelun- ja popitteluntäyteinen iltapäivä oli tosiasia. Usean tunnin hauskanpidon jälkeen sadekuuro iski kehiin ja päätimme pistää pillit pussiin torstain osalta.
Perjantaina oli vuorossa suunniteltu talovahtivuoro Pansiossa, johtuen varsinaisten ohjaajien vapaapäivästä. Pidimme talon pystyssä ja suht siistinä sekä leikitimme lapsia Nuokkaribiilin välineillä nuokkarin pihapiirissä.
- Jyri / Nuokkaribiili
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro terveisesi, jätä kommenttisi, esitä toiveesi. Sana on vapaa (mutta moderoitu) :D