Powered By Blogger

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kesäkuun kesätyöläisen mietteitä sekä juhannusviikon (20.6.-23.6.) toimintasuunnitelmaa


Hellurei!
Nuokkaribiilissä työskentelee vakituisen henkilökunnan lisäksi tänä vuonna kaksi kesätyöläistä.
Kesäkuun ajan auton mukana kiertää Henrik, joka luonnehtii itseään ja työtään seuraavasti:

"Olen Henrik Toivonen, 17 vuotta täyttävä nuori mies, joka opiskelee Nuoriso- ja Vapaa-ajanohjaajan alaa Kanneljärven opistolla. Olen hakeutunut kyseiseen koulutukseen syystä, että olen ollut isosena paljon, ja myös olen ollut lasten- ja nuorten leireillä hyvin paljon, minkä jälkeen kuulin kyseisestä paikasta, johon sitten hain ja pääsin.
Tällä hetkellä olen kesätyöntekijänä Turun kaupungin Nuortenpalveluiden Nuokkaribiilissä.
Odotin Nuokkaribiilin olevan tiettyihin paikkoihin aina menevä auto, johon saa tulla nuoria painimaan ja tekemään muuta liikunnallista.
Nuokkaribiili on kuitenkin auto, jonka nuoret saavat tilata ihan minne vaan, eikä ole tiettyjä paikkoja, minne menisimme, vaan minne meidät tilataan, tai minne me haluamme mennä mikäli ei ole tilausta. 
Olisin odottanut, että työt alkavat aamulla aikaisin mutta ne alkavatkin myöhemmin.
Työnkuvasta odotin, että se on nuorten kanssa olemista, auton lastaamista ja siivoamista ja paikallaan pidempään oloa.
Työt ovat kaikkea tätä, jota odotin."
Mairea toimistohommahymy :)



Juhannusviikon toimintasuunnitelma näyttää jokseenkin seuraavalta:

Ma 20.6.  klo 15-noin 17, Ankkurikylänkadun puisto, Pansio
                iltasuunnitelmat täysin auki, SAA TILATA :)

Ti   21.6. klo 14-> Pelttarin kenttä, Varissuo
                Iltapäivästä ja illalla kierrellään koulujen pihoissa (jos ei tilauksia tule) ja koetetaan saada 
                koris- yms. matseja käyntiin.

Ke  22.6. Turun Ohjaamon kesätapahtumassa Yliopistonkadulla klo 14.00-15.00
                Zabadakin juhannuspiknikillä Puolalanpuistossa klo 16.00->
                Loppuillasta kiertelyä ympäri Turkua ja mahdollisesti asemoituminen Vasaramäen kentälle

To  23.6. Tynkäpäivä, ohjaajat tekevät toimistovuoron ja pitävät ylityönsä pois ennen juhannusta eli 
biili pysyy torstain tallissa :)

Lopuksi vielä muutama fiiliskuva viime viikon toiminnoista:

Biili raksa-apuna Kupittaalle rakentuvan skeittirampin työmaalla

Setanuorten Piknikillä Puolalanpuistossa

Silminnähden motivoituneet ohjaajat biilin asiakkaiden kanssa Superparkissa

Nuokkaribiili viihdyttämässä KesäMihi2016-tapahtumassa


 


              

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Viikon 24 (13.6.-19.6.) toimintasuunnitelma ja fiiliksiä edelliseltä viikolta

Teremoihei.

Nuokkaribiilin toinen kesäkauden toimintaviikko näyttää alustavasti seuraavalta:

Ma 13.6. klo 14-> Kupittaan puistossa. Iltasuunnitelmat vielä auki. Koko päivän menossa mukana myös tanssikummi Annastiina Saastamoinen

Ti 14.6. klo 15-18 Pansion Me-talolla, todennäköisesti Pernon koulun kentällä.
             klo 18-20 Samppalinnanpuiston taidekontilla Hip-Hop -kolmion tapahtumassa

Ke 15.6. klo 14-17 Puistohommia keskustassa. Aloitetaan Puolalanpuistosta, jatketaan Samppalinnanpuistoon ja päätetään Kupittaan puistoon.
              klo 18-> Koripalloa joko Vasaramäen kentällä tai Pääskyvuoren koulun pihassa

To 16.6. ja Pe 17.6.

Ei mitään ennakkosuunnitelmia. Ota yhteyttä ja tilaa :)

Suunnitelmat alustavia, ajan tasalla pysyt, kun seuraat meitä Instagramissa tai Snapchatissa.

Vielä muutama tunnelmapala viime viikolta:
Ohjaajien korisbattle Halisten koulun pihalla

Graffititaidetta Hip-Hop -kolmiolla
Sumofutaajaa väsytti Hirvensalossa


Kesätyöntekijä-Henkka pumppaamassa koripalloa Kähärin koululla

-Jyri / Nuokkaribiili

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ensimmäisen toimintaviikon (6.6.-10.6.) suunnitelmia sekä toisen toimintaviikon yllätys :)

Parempi myöhään, jos silloinkaan.

Tällä viikolla Nuokkaribiilin ohjelmassa seuraavaa:

ma 6.6. (meni jo) - tehtiin valmisteluja toimintakautta silmällä pitäen sekä viihdytettiin nuoria Suulikadun kentällä Hirvensalossa

ti 7.6. - iltapäivästä Pansion Me-talolla (klo 15.00-17.30) ja loppuillasta antamassa oman panoksemme Turun HipHop kolmioiden toiminnassa
ke 8.6. - Vimman taidepajojen päiväleirillä Puolalanpuistossa klo 13->, josta matka jatkuu illemmalla mahdollisesti Kupittaan puistoon. Saa tilata biiliä, minne haluaa :)

to 9.6. - Moision nuorisotilan välittömässä läheisyydessä klo 14-16.30. Kuuvuoren nuorisotalon perhetapahtumasssa Halisten koulun pihassa klo 17.00-20.00.

pe 10.6. - Kalenteri tyhjä, ota yhteyttä ja täytä päivämme. Olemme ajossa klo 14.00-20.00. Jos aurinko hellii, voitaisiin mennä Uittamon rannalle, jos ilma ei ole helteinen niin oisko pesismatsi kova sana, esim. pelttarin kentällä? Tsekkaa instagramista missä biili liikkuu.


Ja luvattu yllätys:

Maanantaina 13.6. Nuokkaribiilin mukana kulkee ammattitanssija Annastiina tarkoituksenaan esitellä Tanssikummitoimintaa. Luvassa siis yllättäviä aluevaltauksia, luovaa liikettä sekä tanssia ympäri Turkua. Tule messiin ja tuo kaverisikin, osallistuminen ei maksa mitään eikä velvoita mihinkään. Jos luova liikkuminen kesäisessä ympäristössä kiinnostaa niin vietä tuleva maanantai Nuokkaribiilin parissa (kaikki muut biilin toiminnot tietenkin käytössä myös koko maanantain).
- Jyri / Nuokkaribiili


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Nuokkaribiilin monet kasvot

Tänä kesänä Nuokkaribiili laajentaa toiminta-aikojaan ja palveluvalikoimaansa laajalla skaalalla.

Vanha tuttu touhu on kuvioissa aina arkipäivisin klo 14-21 mutta aamupäivisin on luvassa jotain aivan muuta. Kesä- ja elokuussa Nuokkaribiili muuntautuu aamupäivisin kokemusbiiliksi, joka tarjotaa ohjattuja aktiviteetteja lapsille ja lapsiperheille Seikkailupuiston ammattitaitoisten ohjaajien sekä vierailevien lastenkulttuurin ammattilaisten voimin.

Kokemusbiili liikkuu alueella Halinen - Lauste - Skanssi - Harittu - Ilpoinen - Uittamo. Ajoreitti ja pysähdyspaikat vaihtelevat. Ideana on, että biili kulkee sinne, missä on lapsia. Kokemusbiili on ajossa arkisin klo 10 - 13.

Kokemusbiilin tämänhetkinen aikataulu näyttää seuraavalta:

6. - 10.6.
Sirkustelua SirkusUnionin ohjaajien johdolla
ti 7.6. klo 10 Halinen, klo 12 Lausteen koulu
13. - 17.6.
Kuvataide ja sirkus (Assi Huhtanen ja SirkusUnioni)
20. - 23.6.
Robottitanssi (Janne Erkki Laine)
27.6. - 1.7.
Elokuva ja teatteri ( Ville Roisko ja Mikko Pitkäniemi)
1. - 5.8.
Tanssi ja kuvataide (Kaisa Koulu ja Assi Huhtanen)
8. - 12.8.
Dj-kokeilu ja robottitanssi (Jussi Mäki ja Janne Erkki Laine)

Tarkempaa tietoa Kokemusbiilin toiminnasta saa Kokemusbiilin infosivulta tai Seikkailupuiston Facebook-sivustolta.

Nuokkaribiili on tuttuun tapaan ollut esillä myös tiedotusvälineissä, kuten Radio Auran Aaltojen haastattelussa tai Turun Sanomien lehtijutussa.



Nuokkaribiilin ajokauden avajaisvalmistelut on saatu tehtyä ja tästä lähdemmekin kruisaamaan kohti Kupittaanpuistoa. Tämän viikon alustavat ajopaikat ilmestyvät tänne blogiin huomenna.
Adios :)

-Jyri / Nuokkaribiili