Powered By Blogger

torstai 14. heinäkuuta 2016

Nuokkaribiilin kuulumisia heinäkuun ekoilta viikoilta!

Moikka, minä täällä taas Eveliina. Toisen viikon kokemukseni ovat olleet ihan parhaat. Minulla on ollut ihan superkivaa Mikan ja Petterin kanssa. He ovat todella hauskoja ja olemme nauraneet yhdessä todella paljon. Erityisesti mieleeni painuvina asioina nuokkaribiilistä ovat kirjaston järjestämä Stoori pihalla tapahtuma sekä skeittiparkin avajaiset ja kun otin sumopainiottelun skeittiparkin avajaisissa rakkaan pikkusiskoni Alinan kanssa. Tulevilta viikoilta odotan hauskoja kokemuksia ja paljon hyviä muistoja sekä samaa meininkiä.
 
Petterin kokemukset nuokkaribiilistä
Mukavia tapahtumia alku viikk0 täynnä erityisesti skeittiparkin avajaiset olivat mielestäni onnistuneet ja nuoria oli paikalla todella hyvin. Parasta nuokkaribiilissä työskentelyssä onkin ollut tapahtumiin osallistuminen ja nuorten kohtaaminen eri ympäristöissä. Minua kävivät haastattelemassa kaksi kaupungilla kesätyötä tekevää, jotka julkaisevat haastattelusarjassa eri kaupungin työntekijöiden kuulumisia ja kokemuksia työstään. Haastattelu julkaistaan Turku.fi/nuoret sivustolla tulevaisuudessa.
Sadepäivinä nuokkaribiili ei liiku vaan tarkoituksenamme on pitää Varissuon nuorisotaloa auki mahdollisuuksien mukaan. Odotan mielenkiinnolla tulevia viikkoja nuokkaribiilissä, koska saamme täydennystä biilin tarvikkeisiin (KUPLAFUTISPALLOT SAAPUVAT VIIMEIN). Seuratkaa meitä Facebookissa johon julkaisemme auton vapaita varaus aikoja, kun pallot saapuvat.
 
Mikan kokemukset nuokkaribiilistä
Kivointa mitä on tapahtunut on ollut ajella eri paikkoihin turkua ja hengailla nuorten kanssa. Parasta niinkuin henkilökohtaisesti on ollut saada oppia uusia asioita kollegaltani Petteriltä ja supererinomaisesti oppia tuntemaan meidän kesätyöntekijä Eveliina, joka on ahkera ja tosi hauska ei ol ollut päivääkään jolloin en olisi nauranut hänen kanssaan. Huonoja kokemuksia ei ole oikeastaan ollut... paitsi ikävää omaa nuokkaria. Odotan tulevilta viikoilta samaa meininkiä, vauhtia ja nuoria. 
 
Haastatellut ja blogin kirjoittanut: Eveliina
 
Daniel Okas ja Eveliina yhteiskuvassa
Stoori pihalla - tapahtuma kirjaston sisäpihalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro terveisesi, jätä kommenttisi, esitä toiveesi. Sana on vapaa (mutta moderoitu) :D